Maalaus-Faakeri on viime vuosina erikoistunut kirkkojen maalauksiin. 1980-luvun alkupuolella alkunsa saaneet kirkkojen maalaustyöt ovat vuosien varrella nousseet yhdeksi yrityksen pääartikkeleista. Maalaus-Faakeri onkin Museoviraston suosituslistalla, yksi muutamista Suomen kirkkomaalareista. Ensimmäinen projekti oli Tyrvään kirkon maalaustyö vuosina 1980-82. Sen jälkeen jo toistakymmentä, pääosin Satakunnan alueella olevaa kirkkoa on kokenut Maalaus-Faakerin kädenjäljen. Siihen listaan kuuluvat sekä ulko- että sisämaalaukset, entisöinnit ja on mukana myös uudismaalauskohteita, mm. Porin metsähautausmaan rakennukset.

Maalaus-Faakerin toimialoihin kuuluvat kirkkojen maalausten ohella myös uudisrakennukset, saneeraukset, remontit, hiekkapuhallukset, massalattiat ja korroosionestomaalaukset. Tyypillinen saneeraus- tai remonttikohde on julkinen rakennus, esimerkiksi koulu tai virasto. Myös uudistuotannon puolella Maalaus-Faakerin kohteina ovat pääosin olleet julkiset rakennukset. Vain noin viidesosa yrityksen tuotannosta kohdistuu normaaliin asuntotuotantoon.

Yrityksen työssä ei ole mitään, mitä tällä hetkellä ei voisi tehdä automaattisella linjalla tai robotilla. Jokainen työ on uusi ja yksilöllinen.

 

Maalaus-Faakeri Ky on porilainen maalausalan erikoisammattiliike. Toimialaamme kuuluuvat kaikki rakennuspuolen maalaustyöt niin sisä- kuin ulkopuolisetkin työt.

KIRKKOMAALAUKSIA

Ahlaisten kirkko
Euran kirkko
Harjavallan kirkko
Keikyän Kirkko
Kiikan kirkko
Kullaan kirkko
Lapin kirkko
Marttilan kirkko
Merikarvian kirkko
Mouhijärven kirkko
Noormarkun kirkko
Oripään kirkko
Pomarkun kirkko (pääurakointi)
Porin Käppärän pieni kappeli
Porin Ortodoksikirkko
Tyrvään kirkko
Ulvilan kirkko
Uudenkaupungin kirkko
Viinikan kirkko
Honkilahden kirkko

JULKISTILOJA

Cedercreutzin museo
Porin kaupungintalo ( kaikki julkisivut, sisällä tasoite ja maalaustyöt)

Porin Poliisitalo
Porin Palolaitos
Porin Raatihuone
Porin seurakuntien hallintovirasto
Porin vesitorni
Promenadikeskus
Satakunnan keskussairaala A, B ja M osat sekä O-rakennus
Satakunnan Hätäkeskus
Satakunnan keskusairaala P-osa
Itäkeskuksen Prisma
Länsi-Porin Prisma

 

TEOLLISUUS- JA LIIKETILOJA

Hesburger, Pori Tiilimäki
Isokarhu, Pori
Lidl, Pori
Logistiikkatalo, Ulvila
Neorem Magnets Oy
Outokumpu Harjavalta Metals
Porin Citymarket
Sokos, Pori
S- Market, Huittinen

OPPILAITOKSIA

Björneborg Svenska Samskola
Cygnaueksen ala-aste
Fastighets AB
Harjavallan yläaste
Kokemäen koulu
Nakkilan kirkonseudun koulu
Jokilaakson ammattikoulu
Porin Lyseon yläaste
Kankaanpään koulu

ASUINTALOJA

As Oy Annantanhua
As Oy Asemaranta
As Oy Grönfeltin kulma
As Oy Jokibulevardi
As Oy Itäpuisto
As Oy Kesätuuli
As Oy Maaherrankulma
As Oy Metsolantie
As Oy Rantabulevardi
As Oy Ruskaranta
As Oy Säveltäjänlinna
As Oy Tuomolantie
Funkkis, oppilasasunnot
Oppilasasuntola
As Oy Katariinankatu
As Oy Jokiportti
As Oy Valtionsilta